Kun työntekijä pelaa LinkedInissä, työnantaja voi harmistua

Vähän aikaa sitten eräs mies totesi LinkedIn-koulutuksessani ajatuksia herättävästi: tämä näyttää ihan Facebookilta, mutta sieltä puuttuvat pelit. Ai puuttuvatko? No ei suinkaan ja siitä sainkin aiheen tämän viikon somekolumniin Suur-Jyväskylän Lehdessä. Aiheita on muuten välillä vähän vaikea keksiä, kun tuntuu, että kirjoitettuaan yli 40 somekolumnia on sanonut jo kaikesta kaiken.

LinkedIn-aihe sattuikin aika sopivasti, kun tällä viikolla uutisoitiin Microsoftin ostaneen LinkedInin, koska "yhdistelmä mahdollistaa esimerkiksi artikkelien tarjoamisen LinkedInin käyttäjille sen perusteella, minkä projektin parissa he työskentelevät. Microsoftin Office-ohjelmat taas voisivat ehdottaa LinkedInin välityksellä asiantuntijoita, jotka voivat auttaa siinä tehtävässä, jota käyttäjä on parhaillaan tekemässä."

Eilinen #suurjyväskylänlehti-kolumni esitteli LinkedIn-pelejä. https://t.co/AbQU8nNsKq#linkedinfi #linkedinpeli #somevinkit #somefi

— Johanna Janhonen (@jjanhone) June 16, 2016

Katri Lietsala, joka oli yksi Suomen ensimmäisiä sometutkijoita (ja myös ekojen livenä tapaamieni someasiantuntijoiden joukossa) innostui kommentoimaan kirjoitustani LinkedInissä. Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävän Gemilon toimitusjohtajana hän toi kommenteissaan hyvin esiin työnantajan näkökulman LinkedInin käyttöön, joten otan ajatukset talteen tänne blogiin, ennenkuin LinkedIn ne minulta taas piilottaa. (=Käyttismatskua esim. työntekijälähettiläskoulutuksiini, joissa yritän tuoda esiin mahdollisimman monia näkökulmia)

Katri Lietsala

Mukavasti kirjoitettu. Tosin en usko, että LinkedIn-profiililla "pelaaminen" auttaa pitämään työpaikkaa yt-neuvotteluissa. Kun työntekijä päivittää ahkerasti julkisivuaan näyttämään paremmalta sosiaalisessa mediassa, se voi olla työnantajalle varoitusmerkki, että henkilö on alkanut etsiä uusia töitä, koska pelkää/tietää tulevansa irtisanotuksi tai koska on muuten vain vaihtamassa työpaikkaa ihan omasta halusta kertomatta ajatuksistaan vielä työnantajalle. Jos on myyntihommissa, oman profiilin on oltava kunnossa, pitipä pelinä tai ei. Asiakkaat käyvät katsomassa (omalla alallani yllättävänkin usein) profiilin joko ennen tapaamista tai tapaamisen jälkeen. Siinä mielessä olet ehkä oikeassa, että voi olla osa omassa työssä pärjäämistä. Pelaamista tai ei, niin LinkedIn kertoo tästä, ellei profiilissa vieraileva ole estänyt vierailutiedon näyttämistä. Tuttavaltani kuulin, että hän odottaa vierailtuaan toisen sivulla, myös toisen käyvän hänen sivullaan. Jos näin ei tee, hän pitää henkilöä passiivisena. Mielenkiintoisia juttuja, miten itse kukin kokee käyttämänsä verkkopalvelut. Kiitos, että jaoit kirjoituksesi.

1. 3h

   Johanna Janhonen 

   Kiitos kommenteista Katri! Koulutettavan kommentti pelien puuttumisesta sai mut ajattelemaan sitä, miten paljon pelejä täällä oikeastaan on ja siitä sain myös tuoreen näkökulman kolumniin. :) Ja olet oikeassa siinä, että jos joku kiillottaa profiiliaan, se voi olla hälyttävä merkki työnantajalle. Mutta ehkä LinkedInistä tulee osa entistä useamman työtä.
2. 
   

1h

Katri Lietsala

LinkedInin käyttö toimii jossain määrin myyntityöhön, samaa mieltä. Itse saan niin paljon yhteydenottoja alihankkijoilta eri maista, että jos se vielä kasvaa nykyisestä, pitää harkita luopumista koko palvelusta. Mielellään välttäisi spam-efektin, joka on sähköpostissa ollut vuosia. En muuten osta ulkomailta koodausta yhtään. Kaikki tehdään Suomessa ja kerron, etten osta, myös profiilissa, mutta eipä se noita massapostittajia näytä estävän. LinkedIn on huono vaihtoehto myynnin edistämiseen, jos se on ainoa paikka, jossa verkostot ja kontaktit ovat tallessa. Silloin ne jäävät henkilökohtaisiksi eivätkä näy työnantajalle, jos henkilö vaihtaakin työpaikkaa. Tosin monella työpaikallahan sama virhe on jo tapahtunut sähköpostin kanssa, jonne annetaan säilöä yhtiöllekin kuuluvat kontaktit kuin ne olisivat vain henkilön omia.

Asiaa Snapchatista

Muistatko vielä, kun
Snapchat-kummitus näytti tältä?

Kesällä bloggaamiseenkin voisi käyttää vähemmän aikaa, siksi olen tänään lyhytsanainen ja jaan teille vain pari twiittiä.

Joko sinä olet päässyt jyvälle Snapchatista? #somefi #snapchatfi pic.twitter.com/HyhMqUDiPZ

— Johanna Janhonen (@jjanhone) July 14, 2015

Lue Suur-Jyväskylän Lehdestä Snapchat-kolumni http://t.co/s8AyxXP4Z2 http://t.co/BqTvIP6zIB

— Piilotettu aarre (@piilotettuaarre) July 15, 2015

 Jos Snapchat innostaa, löydät minut sieltäkin tutulla nickillä jjanhone.

Snäp, snäp, snäpyti, snäp!

SJL-kolumni: Lomailijan some

Olen viime aikoina laittanut Suur-Jyväskylän Lehden kolumnini kotisivuilleni blogini sijasta, mutta lähestyvien kesälomien vuoksi laitan tämän nyt tänne ensin. Tämä juttu on siis ilmestynyt viime viikon keskiviikon lehdessä ja se perustuu viime kesän bloggaukseeni, josta tuli kaikkien aikojen jaetuin (kesäuusinnathan ovat aina muotia, vai mitä).

Lehden uudistuville kotisivuille etsittiin muuten bloggaajia, odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää :).
_______________________

Viime vuonna bloggasin some-ohjeita kesälomailijoille. Ne poikkesivat tavanomaisista ”laita Facebook lomalla kiinni” -ohjeista ja ehkä siksi niitä jaettiinkin ennätysvilkkaasti. Siksi päätin jakaa  samoja ohjeita nyt teille.

Ensiksi kehotan rikkomaan arkirutiinit. Jos yleensä lähinnä seuraat sivusta muiden päivityksiä sosiaalisessa mediassa, yllytän sinua kokeilemaan, mitä tapahtuu, kun itse osallistut. Parhaassa tapauksessa saat hyviä vinkkejä tai löydät itsestäsi uusia puolia. Tai jos yleensä suorastaan elät somessa, yritä pärjätä yhdellä tunnilla päivässä.

Toiseksi neuvon tekemään tilaa uudelle. Olet ehkä alkanut seurata (esimerkiksi palkintojen toivossa tai kavereiden pyynnöstä) yhtä jos toistakin tahoa, joiden sisällöt eivät oikeasti sinua kiinnosta. Käytä siis valtaasi ja piilota kyseiset päivitykset näkyvistäsi ja etsi tilalle mielenkiintoisempia juttuja. Kurkkaa esimerkiksi, löytyykö suosikkikirjailijasi tai -artistisi somesta tai anna esimerkiksi toimittajille suoraa palautetta heidän jutuistaan Twitterin kautta.

Lomalla ehdit myös opetella uusia temppuja tai palata jonkin vanhan rakkaan asian pariin. Ota selvää, miten perheesi ja tuttavasi käyttävät eri palveluita, kysy vaikka nuorisolta apua Instagram-kuvapalvelun tai WhatsAppin (chattipalvelu kännykässä) valloituksessa tai hio LinkedIn-profiilisi kuntoon lankomiehen avustuksella. Sadepäivänä voit vaipua nostalgiaan ja katsoa mitä kuuluu blogeille ja keskustelupalstoille, joita seurasit ahkerasti vielä joitakin vuosia sitten. Tai ehkä ehdit viimein etsiä kauan sitten kadonneet koulukaverisi? Netistä ei lukeminen tai tekeminen kesken lopu!

Oleellinen osa kesää on säilöntä. Jos voikukkamarmeladi tai mansikkamehu tuntuu liian työläältä, voit tallettaa kesäsi digitaalisesti. Kuvaa ympäristöäsi, rakkaitasi ja itseäsi, tee videoita huvipuistopäivästä tai näkemistäsi eläimistä, kerää kasaan hyvät linkit tai kirjoita lomalla kolutuista  paikoista arvosteluita nettiin.

Viimeinen vinkkini liittyy loman tarkoitukseen: kun rentoutuu, uusille ideoille ja ajatuksille tulee tilaa. Kun siis saat jonkin töihin liittyvän ajatuksen, laita se äkkiä talteen töihinpaluuta varten ja unohda sitten koko asia. Vaihtoehtoisia paikkoja ideoiden kirjaamiseen löytyy eri some-palveluista, mutta perinteinen vihkokin toimii. Jos kuulut siihen joukkoon, joiden ensimmäiset työpäivät loman jälkeen kuluvat sähköpostien perkaamisessa, lähetä kesäinen ideasi itsellesi sähköpostilla jonkun mukavan kuvan kera (kuvalla korvaat tietysti tietokoneesi vanhan taustakuvan).

Rentouttavaa kesää teille, vietittepä sitä sitten somessa tai sometta!

Kirjoittelua vieraisiin blogeihin

Rakas Piilotettu aarre -blogini!

Tunnustan: olen käynyt vieraissa.

Pari viikkoa sitten aloitin uuden LinkedIn-blogini. Bloggasin siellä ensiksi LinkedIn:in tarjoamasta uudesta paikasta blogata, kaikillehan tuo paikka ei ole ilmeisesti vielä auennut. Sen jälkeen vuorossa oli bloggaus järjestämästäni YouTube-koulutuksesta (jonka suunnittelu muuten alkoi tiistaina mm. ryhmätyökaluäänestyksellä, kurssilla on kyllä vielä tilaakin).

Tom Laine ohjeisti vähän aikaa sitten, että LinkedIn:ssä kannattaa blogata englanniksi, sillä se on palvelun virallinen kieli ja englanniksi lukijoitakin on paljon enemmän kuin suomeksi.

Ensimmäiset bloggaukseni kirjoitin kuitenkin vaistonvaraisesti äidinkielelläni, kolmesta syystä:

1. suomenkielisiä bloggauksia tulee olemaan LinkedIn:ssä paljon vähemmän kuin englanninkielisiä, joten niillä on ehkä helpompi herättää suomalaisten huomio
2. tuotteeni, kuten nyt tuo YouTube-koulutus on suunnattu suomenkieliselle yleisölle, joten tuntuisi aika oudolta kirjoittaa siitä englanniksi
3. vaikka olenkin täyttänyt profiilini lähinnä englanniksi (suomenkielistä puolta en ole päivittänyt vuosiin), niin tilapäivitykset teen etupäässä suomeksi ja siksi on luontevaa jatkaa samaa rataa bloginkin kanssa. 

Jos joku on vasta harkitsemassa bloggaamista, LinkedIn on varteenotettava vaihtoehto, etenkin jos siellä on jo iso verkosto valmiina. Minullakin oli yhtäkkiä 1111 seuraajaa LinkedIn:ssä, kaikki potentiaalisia blogin lukijoita. Kontakteja minulla on siellä vähän vähemmän, julkisia päivityksiäni (jollaisia päivitykseni aina ovatkin) voi siis seurata myös olematta minun kontaktini. Se, mikä minua tällä kertaa LinkedIn:ssä kismittää on se, etten näe, keitä nuo itselleni vieraat seuraajat ovat.

Viikonloppuna taas kirjoitin Wikimedia Suomen blogiin Wikimedia-konferenssista, jonne olen parhaillaan matkalla. Konferenssin teemana ei ole vähempää kuin Wikimedia-liikkeen tulevaisuus - esimerkiksi Wikipedia-muokkaajien määrät ovat laskussa ympäri maailman ja "jotain tarttis tehdä". Mitä se sitten voisi olla, sitä mietimme Berliinissä loppuviikon ajan.

Post by Wikimedia Suomi.

Kolmas vieras paikka, mihin kirjoitin on nettisivuni, jonne upotin eilisen Suur-Jyväskylän kolumnini, jossa kirjoitin mm. unelmista ja some-staroista. Yleensähän olen julkaissut kolumnit täällä blogissani, mutta nyt saatte vain alla olevan teaserin, käykääs lukemassa loputkin. Tämä oli muuten jo 15. kolumnini, nettisivun avulla pysyn itsekin laskuissa.

Annatko siis anteeksi vieraisiin kirjoittelun, jos ensi viikolla annan sinulle tuomisia Saksasta?

Post by Piilotettu aarre.

Naamat kirjassa jo 10 vuotta (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 5.2.14.

Facebook näki päivänvalon kymmenen vuotta sitten. Mark Zuckerberg oli silloin viimeistelemässä toisen porukan omistamaa ConnectU-nimistä verkkopalvelua, mutta päätti napata idean itselleen. Facebookin kasvualusta, Harvardin yliopisto, oli varsin hedelmällinen, yliopisto-opiskelijoilla oli aikaa ja tarvetta verkostoitua keskenään - Facebook oli heille kuin verkkoon siirretty vuosikirja. Palvelu levisi suljettuna versiona nopeasti muihinkin yliopistoihin ja yhteisöihin ja vuonna 2006 siitä tuli kaikille avoin. Suomalaiset löysivät sankoin joukoin Facebookin syksyllä 2007, jolloin minäkin siihen liityin. Aiemmista vastaavista palveluista Facebook poikkesi siinä, että se oli hyvin koukuttava, siinä oli alusta asti mukana tiettyä pelillisyyttä: kenellä on eniten kavereita, hienoimmat kuvat, välkyimmät päivitykset, kuka saa eniten peukutuksia tai syntymäpäiväonnitteluja.

Facebook on muuttanut monen elämää. Se on opettanut meidät sosiaalisen median käyttäjiksi ja kuluttajiksi ja tuonut ystävät ja puolitutut lähemmäksi arkeamme. Kommunikointitapamme on muuttunut: emme enää soittele tai lähetä postia siinä määrin kuin aiemmin, tekstiviestikin on helppo korvata Facebook-päivityksellä tai -yksityisviestillä. Esimerkiksi jos sukuun syntyy uusi vauva, ei ole mitenkään tavatonta kuulla asiasta Facebookin kautta.

Vuosien varrella Facebookista on tullut minulle työpaikka: päivitän siellä yritykseni ja ylläpitämieni yhteisöjen sivuja, seuraan mielenkiintoisten ihmisten ja tahojen päivityksiä ja keskustelen erinäisissä Facebook-ryhmissä työasioista. Esimerkiksi viime viikon maanantain CMADFI-tapahtumaan Hämeenlinnaan kokoontui noin 250 yhteisömanageria. Tapahtumaa järjestettiin  Facebook-ryhmän avulla, johon kuului parisataa ihmistä. Ryhmässä paitsi ideoitiin tapahtumaa, myös värvättiin vapaaehtoisia eri tehtäviin sekä tiedotettiin järjestelyjen etenemisestä. Ryhmän avulla esimerkiksi viimeisten joukossa värvättyjen sponsoreiden oli helppo päästä kärryille siitä, mitä tapahtumasta oli jo aiemmin sovittu ja puhuttu.

Selviääkö Facebook hengissä seuraavatkin kymmenen vuotta? Todennäköisesti kyllä, mutta epäilen, että siltä viedään sen paikka somen kinginä. Monet ovat hieman kyllästyneet Facebookiin, sen ainaisiin muutoksiin ja valtavaan mainosmäärään. Olisikin mielenkiintoista, jos Facebook esittelisi meille maksulliset tilit, joiden avulla voisimme vaikka päästä kokonaan eroon mainoksista tai helpommin määritellä sen, keiden asioita etusivullamme näytetään. Facebook voisi myös muuttua kaupaksi, josta voisimme tilata helposti viime vuoden tykätyimmät kuvat tai edesmenneen perheenjäsenen kaikki Facebook-päivitykset kirjaksi painettuna.

Haluatko lukea lisää? Kurkkaa kaikki Suur-Jyväskylän Lehteen kirjoittamani 14 some-kolumnia Piilotetun aarteen sivuilta.

Hyvää some-vuotta (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 8.1.14.

Suomen kansa on jakautunut Tilastokeskuksen mukaan kahtia: toiseen osaan (51%) kuuluvat ne, jotka ovat viimeisen 3 kuukauden aikana käyttäneet sosiaalisen median palveluita (jo 37 % suomalaisista käyttää somea joka päivä). Sähköpostin suhteen ero onkin jo paljon pienempi: vain 17 prosenttia 16-74-vuotiaista ei ole kolmeen kuukauteen sähköpostia käyttänyt. Eniten somessa viihtyvät nuoret, naiset, pääkaupunkiseutulaiset sekä korkeasti koulutetut.

Some alkaa siis olla monelle jo tuttu juttu ja erilaisia some-palveluita käytetään sujuvasti niin tietokoneilla kuin mobiililaitteillakin. Itse hankin vastikään suomalaisen Jollan, johon olen nyt asennellut erilaisia sovelluksia – ja ihmetellyt sitä, mihin kaikkeen aika oikeasti riittää. Statuspäivityksiä pitäisi kirjoitella ainakin Facebookiin, Twitteriin, LinkedIn:iin, Google+:aan, pitäisi ylläpitää blogeja, latailla kuvia, videoita ja mikrovideoita (siis muutaman sekunnin mittaisia pätkiä, eihän kellään kai ole enää aikaa parin minuutin videoita katsoa?), seurata tuttujen päivityksiä ja kuratoida (eli kerätä talteen) niistä parhaimmat erilaisten palveluiden avulla, vastata saatuihin kommentteihin ja käydä vielä erinäisiä keskusteluja ammattiin ja harrastuksiin liittyvissä ryhmissä ja mobiileissa chattipalveluissa sekä tietysti tutustua uusiin palveluihin ja sovelluksiin. Huh! Ei ihme, että jopa Cheek tarvitsee parin viikon some-tauon.

Lohdutukseksi totean, että pakkohan ei ole kuin kuolla ja some-palveluistakin voi valita omiin tarpeisiin ja viehtymyksiin parhaiten soveltuvat. Valita voi myös sen, miten paljon aikaa kullekin palvelulle antaa – ehkä uuden vuoden kunniaksi voisi jopa tehdä itselleen lukujärjestyksen: vartti facebookkailua aamuin illoin, puoli tuntia tviittailua ajankohtaisohjelman taustakanavana, perjantaisin kurkistus LinkedIniin ja odotteluhuvitukseksi YouTube-videoita tai Pinterestin selailua. Markkinointiyritys Kurio kyseli vastikään some-ammattilaisilta ennustuksia tämän vuoden trendeistä. Hekin toivat esiin sosiaalisen median pirstaloitumisen ja neuvoivat markkinoijia pitämään silmällä erityisesti Instagram-kuvapalvelua, Twitteriä ja YouTubea.

Minulle tämän vuoden uusi juttu on vanha tuttu Wikipedia. Aloitin nimittäin viime viikolla Wikimedia Suomen hallituksessa ja yksi mielenkiintoisimmista tehtävistämme on tehdä Wikipediasta hauskempi ja ystävällisempi paikka. Se ei tietysti pelkällä hallitustyöllä onnistu, mutta toivottavasti saamme suuren yleisön mukaan tempaukseen. Mietipä siis sitä, mahtuisiko sinun uuteen lukkariisi vähän wikipedittelyä tai ystävällisen ilmapiirin viljelyä netissä.

Peilikuvia netissä (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 13.11.2013. Kaikki 12 lehteen tähän mennessä kirjoittamaani kolumniani löydät nyt kätevästi aikajärjestyksessä myös nettisivultani. Juttuaiheen tähän kirjoitukseen sain Jyty-lehden haastattelusta (marraskuu 2013).

Minulta kysyttiin, mitä haittaa nettiin ladattujen kuvien paikkatiedoista voisi olla. Mieleen tuli perinteinen ”jos laitat kuvia palmurannalta, palatessasi kotisi voi olla putsattu”. Foursquare-palvelun myötä kulloistakin sijaintia on jaettu Suomessakin jo vuosia, eikä siitä suurempia ongelmia ole ainakaan mediaan saakka noussut. Ehkä joku on saattanut vetää herneet nenään siitä, että puolison ”menee töissä pitkään tänään” selitys onkin paljastunut Ylitöissä-baarissa vierailuksi, ehkä joku toinen taas on saanut vihiä siitä, missä kilpailija on käynyt viimeksi myymässä ja tehnyt paremman tarjouksen.

Mielikuvituksettomasta vastauksestani syytän tietysti kavereitani: heidän netissä esittelemilleen kuvilleen ei tarvitse kulmia nostella. Mutta minä hengailenkin etupäässä oman ikäluokkani kanssa, sen, joka ei osannut yläasteasteikäisenä edes haaveilla internetistä. Herätys, maailma muuttuu eukkoseni: digiaika tuo uudet ongelmat. Kyllähän sitä ennenkin peilin edessä keikisteltiin, mutta nyt nämä muikistelut näkee koko maailma. Tämä taikapeili kertoo sitten peukuin ja kommentein tykkääkö näkemästään. Pojatkin ”kamerahuoraavat”, mutta keräävät kuulemma myös koulukavereidensa alastonkuvia. Miten se on mahdollista, ei kai niillä vielä röntgenkameroita ole? Kun luokan söpöliini vähän räpyttelee kauriinsilmiään ja pyytää kauniisti: voisitkohan mahdollisesti lähettää minulle nakukuvasi, yllättävän moni tottelee. Tytöt ovat kaiketi sisäistäneet ulkonäön tärkeyden tässä maailmassa (passitetaanhan Ranskassakin työttömät meikkauskursseille). Sitten alkaa poikien oma peli: mulla ois tällaisia kuvia, mitä annat vaihdossa?

 +Alf Rehn mietiskeli Twitterissä ihmiskunnan kehityksen astetta toisenlaisten omakuvien kanssa. Ihmiset olivat ladanneet nettiin kuvia itsestään hautajaistamineissa ja -ilmeissä: ”näin surulliselta (mutta kuitenkin tyylikkäältä) minä näytän, kun tätini kuoli”.

This Is What Mankind Has Come To: Selfies at Funerals. http://t.co/X8EWU2YGp9
— Alf Rehn (@alfrehn) October 30, 2013

Mutta palaan vielä alkuperäiseen kysymykseen paikkatietojen haitoista. Jos vähän miettii, ennenkuin jakaa kuvan, haittoja ei tule. Ehkä se miettiminen onkin tässä vaikeinta. Jos pääsee tutkimaan toisten piilotettuja aarteita vaikka kotibileissä, saako niistä ottaa kuvan ja jakaa koko maailmalle? Entäs jos metsäretkellä vastaan tulee arvokas pahka? Jos aarteet kuvan takia häviävät, mikä on paikkatiedon paljastaneen vastuu tapahtuneesta? ”Ei tullut mieleen”?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia, meidän täytyy kai vain yhdessä opetella tämän digiajan etiikkaa.

Facebookista Twitteriin (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistua alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 18.9.2013.

Viime viikolla Twitter ilmoitti pörssiinmenosta, joten nyt on oiva hetki kurkistaa palveluun. Viime vuonna listautunut Facebook oli monelle se ensimmäinen sosiaalisen median palvelu, mutta nyt myös Twitteriin on liitytty ennätysvilkkaasti. Facebookissa on noin kaksi miljoonaa suomalaista, Twitterissä puoli miljoonaa.

Twitter-viesteihin eli twiitteihin mahtuu vain 140 merkkiä, joten sanomisissaan pitää olla napakka. Siinä missä Facebookista löytyy ominaisuuksien kirjo peleistä ryhmiin ja valokuvakansioista chatteihin, Twitterissä ominaisuudet ovat hyvin sidoksissa twiitteihin: valokuvat liitetään twiitteihin ja yksityisviestit ja #aihesanat korvaavat chatin. Käyttäjät keksivät myös itse omat ”pelinsä”. Kesällä #1kirjainpoiskirjannimestä viihdytti, kun ihmiset vääntelivät tuttujen kirjojen nimiä. Matti Markkolan (@markkola) lohkaisuun: ”Viisikko joutuu nsaan - Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto ottaa nokkelan lapsiryhmän tarkkailuunsa” yhdistyi kesän toinen kuuma Twitter-puheenaihe NSA.

Viisikko joutuu nsaan - Yhdysvaltojen turvallisuusvirasto ottaa nokkelan lapsiryhmän tarkkailuunsa #1kirjainpoiskirjannimestä
— Matti Markkola (@markkola) July 3, 2013

Facebook-kavereiksi otetaan yleensä reaalimaailman tuttuja, mutta Twitteriin kerätään ihmisiä, joihin halutaan tutustua, esimerkiksi  mielipidevaikuttajia ja oman alan osaajia. Twitter onkin oiva väline pysyä kärryillä maailman tapahtumista. Esimerkiksi ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (@alexstubb) pitää Twitteriä päivittäisuutistensa tärkeimpänä lähteenä. Kokeile itse ja kirjoita Twitterin hakukenttään #jyvaskyla, niin näet mitä kaupungissa tapahtuu - tai ainakin millainen säätila on. Me laukaalaiset taas saamme kurkistaa kunnanjohtajamme elämään, kun Jaakko Kiiskilä (@jaakkokiiskila) alkoi twiitata elokuun alussa.

Tweets about "#jyvaskyla"

Stubb twiittaa matkoistaan, EU:sta, kivoista ruokapaikoista ja treeneistään. Uuden twiittaajan kannattaakin alkuun miettiä, mistä asioista puhuu Facebookissa kavereiden kesken ja mitkä asiat taas jaetaan ”koko maailman” kanssa Twitterissä, se kun vaikuttaa ainakin siihen esiintyäkö Twitterissä omalla nimellä vai nimimerkillä.

Facebookissa on niin paljon kuhinaa, että se on päättänyt näyttää meille vain osan kavereidemme ja seuraamiemme sivujen sisällöstä. EdgeRank-algoritmin avulla meille näytetään herkemmin sitä, mitä ystävämme Facebookissa puuhaavat kun taas hyvänpäiväntutuilta näemme vain suuret uutiset. Twitter sen sijaan näyttää kaiken mitä seuraamme, mikä saa meidät helposti myös lopettamaan seuraamisen, jos twiittien sisältö ei miellytäkään.

Jännityksellä odotan, millaisia myllerryksiä pörssiinmeno Twitterissä vielä aiheuttaakaan!

Julkkis vastoin tahtoaan (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 24.7.2013

Moni nuori haaveilee nykyään julkisuudesta, ihan kuin julkkiksena oleminen olisi jokin ammatti. Tosi-tv:n ja sosiaalisen median aikakaudella julkisuuteen voi päästä helpostikin, vaikka keksimällä jotain omituista tai jakamalla hyvin avoimesti elämäänsä. Mutta kaikki eivät kuitenkaan ole julkisuudessa omasta halustaan.

Olipa kerran pieni poika, jonka kirjailijaisä inspiroitui kovasti lapsensa touhuista ja käytti tarinoissaan mm. tämän tokaisuja, leikkejä ja pehmoleluja. Lapsena poika oli innoissaan isänsä kirjoituksista, mutta koulussa häntä alettiin kiusata niiden takia. Kuuluisuus vainosi häntä jatkuvasti, olihan isä lainannut (tai varastanut, kuten poika itse ajatteli) kirjoihinsa myös hänen nimensä. Kuuluisuudesta oli toki myös hyötyä hänen urallaan kirjakauppiaana ja myöhemmin kirjailijana – kirjoissaan Christopher Robin Milne kertoi elämästään Risto Reippaana (engl. Christopher Robin) – mutta vielä vanhana miehenäkin Christopher vihasi Nalle Puh -kirjoja ja -faneja ja koki isänsä hyväksikäyttäneen hänen lapsuuttaan.

Aloin miettiä Risto Reippaan kohtaloa keväällä, kun Facebook-virrassani tuli vastaan Valiota mainostava keskosvauva. Vain 875-grammaisena syntynyt tyttö mainosti monta muutakin firmaa kerätessään rahaa Lastenklinikalle. Risto Reipas tulee mieleeni myös silloin, kun joku kertoo somessa lapsensa touhuista ja sattuvista sanonnoista. Valistuneet bloggaajat, kuten esimerkiksi Saksan suosituin äitibloggaaja, Turussa asuva Karen Fey, ovat antaneet lapsilleen salanimiä (tyyliin neiti ja herra Hiiri), jotta heitä ei voisi googlettaa, mutta Internet ei unohda ja kiusaajat kyllä löytävät porsaanreiät ihmisten yksityisyysasetuksista.

Beverly Hills 90210 -tv-sarjan Donna eli Tori Spelling oli aikanaan myös lapsijulkkis: hän aloitti näyttelemisen 6-vuotiaana. Vielä nelikymppisenäkään hän ei ole saanut tarpeekseen julkisuudesta, jota hän hakee kirjoittamalla elämästään kirjoja ja tekemällä tosi-tv-ohjelmia. Hän myös bloggaa lähes päivittäin mm. siitä, millaista on kasvattaa neljää pientä ja kuvankaunista lasta. Haluaako Tori huomiota vai onko hän kenties todennut, että sitä mitä ei voi paeta kannattaa käyttää hyväkseen?

Kouluvuoden taas pian alkaessa haastan kaikki lasten vanhemmat ajattelemaan, mitä nettiin laitatte (eli millaisia aseita lastenne kiusaajille annatte). Miettikää samalla myös sitä, voiko kiusaamista ylipäätään estää ja opettakaa sitten lapsenne käyttämään nettiä viisaasti.

Some vahvistaa joukon voimaa (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 29.5.2013

Joukossa on voimaa, jolla voi järjestää paitsi mielenosoituksia myös isoja Sometime2013:n tapaisia tapahtumia. Sometime kokosi pari viikkoa sitten jo neljättä kertaa parisataa sosiaalisesta mediasta kiinnostunutta ihmistä Helsinkiin (ja toisen mokoman etäosallistujia ympäri Suomea). Joukot voivat myös kerätä rahaa lastensairaalan varusteluun, Jolla-puhelinten kehitykseen tai dokumenttiin saksalaisesta eläkeläisrouvasta, joka taistelee mm. kynsilakanpoistoaineen voimin vihaa tihkuvia seinäkirjoituksia vastaan. Joukolla voimme myös pitää ympäristömme siistinä.

Itse osallistuin vastikään mahtavaan voimannäytteeseen kirjoittamalla mm. wikeistä Sosiaalinen media Suomessa 2013 -kirjaan. Kyseessä on Sometimen sivuprojekti, yli 200-sivuinen teos, joka syntyi reilussa kuukaudessa noin 65 kirjoittajan toimesta ja jota ollaan nyt kovasti viemässä kustantajalle. Rahaa me kirjoittajat emme siitä tule saamaan, vaan mahdollisilla tuotoilla kustannetaan ensi vuoden Sometime-tapahtumaa – näin se hyvä kiertää.

Wikit ovat myös hyvä esimerkki joukkovoimasta. Muista sosiaalisen median palveluista ne eroavat siinä, ettei niitä usein lasketa some-palveluiksi eikä niistä juuri puhuta. Esimerkiksi Ylen ainoa wikiuutinen viimeisen vuoden aikana liittyi siihen, että Mikkelissä on alettu kerätä wikiin talteen seutukuntaan liittyviä muistoja, kokemuksia ja tarinoita. Vastaavia alueellisia wikejä on myös Hämeenlinnassa, Vaasassa ja Porissa – milloinkahan sellainen saadaan myös Jyvässeudulle?

Toisin kuin usein luullaan, wiki ei ole Wikipedian synonyymi, vaikka Wikipedia jättimäinen wiki onkin. Wikit ovat Wikipedian määritelmän mukaan ”verkkosivustoja, joiden sisältöä käyttäjät voivat itse muokata haluamallaan tavalla”. Suomalaisia wikejä on lueteltu Wikipediassa vasta reilut 60, mutta niistäkin löytynee jokaiselle kiinnostavaa luettavaa Salkkaripediasta Hommawikiin, Kontuwikistä Kahwikiin tai Järviwikistä Diakoniawikiin.

Wikipediaan palatakseni ruotsalaiset johtavat meitä siellä luvuin 10-3: siinä missä ruotsinkielisessä Wikipediassa on noin miljoona artikkelia, suomenkielisessä niitä on vasta reilut 300 000. Vaikka lähes kaikki netinkäyttäjät Wikipediaa lukevatkin (kuuluuhan se Suomessakin kymmenen suosituimman sivuston joukkoon), niin sisällöntuotanto on varsin pienen porukan käsissä: viimeisen kuukauden päivityksistä vastaa 1700 henkilöä, mikä vastaa Alavetelin asukasmäärää. Pitäisiköhän meidän vähän tsempata?

Missäs joukoissa sinä vaikutat?

LinkedIn:ssä kalastellaan osaajia (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 3.4.2013

Viimeisen vuoden aikana olen seurannut mielenkiinnolla LinkedIn-palvelun suosion kasvua Suomessa (Ylen mukaan LinkedIn:ssä on 440 000 suomalaista). Joku sanoo, että palvelu vain tuntuu aktiivisemmalta, kun sinne on hankkinut lisää kontakteja, mutta suomalaisia LinkedIn-käyttäjiä on 80 000 enemmän kuin vuosi sitten.  Alexa.com-sivusto mittaa eri nettisivujen suosiota ympäri maailmaa ja viimeksi kun sinne kurkkasin, LinkedIn oli noussut Suomen 12. suosituimmaksi sivustoksi päihittäen mm. Nordean, Suomi24:n ja Huuto.Netin. Henkilökohtaisesti huomaan yleisen LinkedIn-kiinnostuksen kasvaneen parhaiten siitä, että Google ohjaa jatkuvasti uusia lukijoita blogini vanhoihin LinkedIn-aiheisiin kirjoituksiin.

Palvelua on aktivoinut myös viime vuonna julkaistut ominaisuudet, esim. endorsaus. Sitä voi verrata Facebookin peukuttamiseen: yhdellä klikkauksella kerron kontakteilleni, että kyllä, minunkin mielestäni Katleena on hyvä bloggaamaan ja Jussi-Pekka ymmärtää paljon somesta.

Jos jo kaveeraat Facebookissa työkavereittesi kanssa, et ehkä keksi syytä, miksi heidän kanssaan pitäisi verkostoitua toisessakin palvelussa. Mietipä uudelleen. Työpaikkoja haetaan enenevissä määrin salaa, sillä satojen työhakemusten kahlaamista pidetään liian vaivalloisena, paljon helpompaa on kysyä tutulta, että olisikohan se sinun vanha tiimikaverisi Jarkko hyvä tyyppi meille. Tom Laine, Suomen verkostoitunein henkilö LinkedIn:ssä, kertoo, että ihmiset saavat työtarjouksia LinkedIn:ssä ns. 2. tason kontakteiltaan (tutun tutuilta) paljon enemmän kuin 1. tason kontakteiltaan. Tämä on hyvin luonnollista, sillä jos sinulla on palvelussa vaikka 150 kontaktia ja tuttaviesi verkostot ovat saman kokoisia, niin tutun tuttuja kertyy jo yli 22 000.

Mutta LinkedIn ei ole vain rekrytointia varten. Se auttaa sinua seuraamaan omaa alaasi, kun kontaktisi suosittelevat hyviä artikkeleita, blogikirjoituksia, kirjoja tai tapahtumia. Vinkkejä löydät myös tuhansista LinkedIn:in ryhmistä, Jyväskylä-aiheisia ryhmiäkin on yli 30 niin yliopiston alumneille kuin ketterästä projektinhallinnasta kiinnostuneillekin. LinkedIn:in oma LinkedIn Today -verkkolehti taas kerää uutisia esimerkiksi rakentamisesta, terveydenhuollosta ja bioteknologiasta – voit valita uutisesi yli 40 aiheesta.

Facebook opetti suomalaiset käyttämään sosiaalista mediaa kaveripiirissä ja nyt tätä taitoa halutaan käyttää myös ammatillisissa merkeissä. Työntekijöitä voisi kannustaa palvelun käyttöön järjestämällä kilpailuja esimerkiksi siitä, kuka saa ensiksi kasaan 200 kontaktia tai ketä asiakkaat eniten endorsaavat. LinkedIn tekee työelämässä tärkeästä verkostoitumiskyvystä mitattavaa.

Väärään aikaan väärässä paikassa (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Suur-Jyväskylän Lehdessä 6.2.2013

Tammikuun 4. maanantaina minä olin juuri oikeassa paikassa: viettämässä community managerien eli verkossa toimivien yhteisövastaavien kansainvälistä arvostuspäivää (CMAD) 150 muun asiasta innostuneen ihmisen kanssa. Mutta moni muu olisi halunnut olla kanssamme. Osittain heidän toiveensa toteutui, sillä järjestimme tapahtumasta livestriimauksen, eli netistä saattoi seurata reaaliaikaista videota Tampereelta. Striimin avulla etäosallistujat pääsivät kommentoimaan esityksiä yhtä aikaa lähiosallistujien kanssa mm. Twitterissä, jonne kertyi päivän aikana noin 1500 aiheeseen liittyvää twiittiä.

Yksi tapahtuman etäosallistujista oli Jyväskylän lahja maailmalle, Linda Saukko-Rauta, joka on tullut somessa tutuksi paitsi sarjakuvablogistaan myös sketch note-tyylillä tehdyistä luentomuistiinpanoistaan. Poikansa päiväunien aikana Linda ehti piirtää kuvat kolmesta esityksestä, mm. siitä, miten Fröken Senja opettaa yhteisöllisesti ruotsia Facebookissa. Etäosallistujia oli päivän aikana yhteensä noin parisataa, eli enemmän kuin meitä lähiosallistujia!

Toni Nummelanstriimaus-puheenvuorossa havainnollistettiin mm. yleisimpiä virheitä: nettiyhteyden jumittumista ja äänen puuttumista. Hän taisi muuten tehdä jonkin sortin historiaakin striimaamalla omaa esitystään - pitämällä kädessään kännykkää, josta videovälittyi suorana Bambuser-palveluun. Tonin mukaan striimaus on niin helppoa, että kohta hänen mummonsakin sen osaa. Tämä jos mikä inspiroi meitä – pitäisikö alkaa striimailla enemmän niille tuttaville, jotka eivät pääse sukujuhliin tai kalaretkille?

Videot ovat mitä mainioin tapa tuottaa elävää sisältöä verkkoon. Toinen pääpuhujamme, Ylen community manager Mika ”Sippo” Tolvanenkertoikin, ettei enää juurikaan kirjoita blogiin vaan kuvaa sensijaan mobiilivideoita. Ylellä olisi tietysti resursseja tuottaa korkeatasoisempiakin videoita, mutta joskus impulsiiviset mobiililaitteilla kuvatut videot nappaavat talteen tapahtumia, joita ei muuten ehtisi. Voimme ottaa oppia nuorison asenteesta: he pistävät nettikameran pyörimään ja alkavat vasta sitten miettiä, että mitäs nyt ”esitettäisiin” - ei laiteta rimaa liian ylös.

Jos sinua kiinnostaa, mitä muuta CMAD:ssa tapahtui, löydät videot verkosta. Päivän aikana kuulimme mm. miten Aarikka hoitaa verkossa asiakassuhteitaan, miten Jolla-yritys lanseerattiin twiittaamalla, millaista on kiinalainen some, miksi Iron Sky tarvitsi ystävällistädiktaattoria joukkojen johtamiseen ja mitä yhteistä on kuoppaanpudonneella miehellä, Raamatulla ja Tuhkimolla.

Nettiyhteisöjä ohjailemassa (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 29.12.2012 

ATK ja www – siinä kaksi kirjainyhdistelmää, jotka ovat vieneet monelta työpaikan. Teen nykyään mm. konekirjoittajan ja matkasihteerin työtä ja minua palvelevat automaattivirkailijat pankkien ja virastojen sivustoilla. Kivijalkakauppiaat taistelevat nettikauppoja kanssa, lehtiä ja kouluttajia vastassa ovat netin ilmaiset sisällöt.

Mitä ammatteja sitten on tullut tilalle? Koodareita, nettisivumaakareita, hakukoneoptimoijia ja niin edelleen. Yksi uusimmista on community managerin työ. Ammatti on niin tuore, ettei sille ole vielä edes vakiintunutta suomennosta, vaan puhutaan mm. yhteisöjohtajista ja nettikätilöistä. Näitä ihmisiä yhdistää se, että he työskentelevät nettiyhteisöjen parissa ja ohjailevat niitä työnantajiensa haluamaan suuntaan. Suomen tunnetuimpia nettityöntekijöitä on vuoden poliisiksikin valittu Marko ”Fobba” Forss.

Verkostokoordinaattorin tehtäviin kuuluu mm. asiakkaiden mielipiteiden kerääminen ja aktiivinen viestintä erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Yhteisöjä voi johtaa myös ilman internetiä, mutta sen avulla yhteisö saattaa kasvaa kansainväliseksikin ja pienten kohderyhmien tuotteillekin voi löytyä riittävästi ostajia. Tämä ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Suomalaisten yritysten yhteistä Avainklubi-palvelua koordinoiva Joni Kataja totesi, että palvelun käyttäjät ideoivat yritysten tuotteita innokkaasti vain silloin, jos yritys itsekin on aktiivinen. Yhteisöjä otetaankin enenevissä määrin mukaan tuotekehitystyöhön, sillä 40% ihmisistä haluaa kehittää tuotteita paremmiksi ja vaikuttaa vaikka siihen, millaisia suklaamakuja ja tiskirättejä kaupoista löytyy tai miltä seuraavan auton sisätilat näyttävät.

Community managerit toimivat aluksi vapaaehtoisina harrastusyhteisöissä, ensimmäiseksi heitä palkattiin kuluttajayhteisöihin. Mutta myös yritysten sisäisiin ja niiden välisiin yhteisöihin tarvitaan puheenjohtajia, esimerkiksi YIT:llä on  yritysasiakkaidensa kanssa omia suljettuja keskusteluryhmiä.

Tammikuussa maailmalla järjestetään Community Manager Appreciation Day -tapahtuma, jolloin yhden päivän ajan arvostetaan yhteisöjohtajien tekemää työtä, joka vie tekijältään yksityisyyden ja välillä myös yöunet. Kuulin CMAD:ista ensi kertaa vuosi sitten Twitterissä ja toin sen sitten nopealla aikataululla Suomeen, Tampereen teknilliselle yliopistolle, jonne kokoontui kymmenkunta community manageria ja muita aiheesta kiinnostuneita. Vuodessa tapahtuman mittakaava on kasvanut uusiin mittoihin ja ensi kuun tapahtumaan on ilmoittautunut jo sata ammattilaista mitä mielenkiintoisimmista organisaatioista. Tämä kertoo minulle siitä, että yhteisömanagerin työ on tullut jäädäkseen myös Suomeen.

Mistä löydät sä työntekijän? (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 3.10.2012

Veikkaan, että olet todennäköisemmin työn hakija kuin tarjoaja, mutta sen sijaan, että etsit itse töitä, voit tulla löydetyksi. Miten? Harva sinua kotoa etsii, pitää mennä ihmisten ilmoille. Sen sijaan, että vietät päiväsi Matkakeskuksessa satoja ohikulkijoita seuraten, sosiaalisessa mediassa käymäsi ammattilliset keskustelut kuuluvat kauemmaksi ja kauemmin.

Siirrytään siis hetkeksi työnantajan housuihin. Löytääkseen mahdollisimman pätevän työntekijän hän voi ostaa tilaa sunnuntain Keskisuomalaisesta toivoen, että ”täydellinen kandidaatti” lukee lehteä oikeana päivänä hyppäämättä rekrytointisivujen yli. Lisäksi hän toivoo, että tämä huomaa ilmoituksen, kiinnostuu siitä tarpeeksi lukeakseen sen useampaankin kertaan ja innostuu sitten niin paljon, että vaivautuu lähettämään hakemuksen halutulla aikataululla. Myös netti-ilmoittelussa on paljon sijaa jossitteluille, sillä some-rekrytoinnin parissa työskentelevä Maria Rajakallio kertoo, ettei 79% työvoimasta hae aktiivisesti töitä.

Vuonna 2010 työnantajista 40% käytti Marian mukaan some-verkostoja rekrytoinnissa, sittemmin luku lienee noussut. Työnantajaa ei oikeastaan kiinnosta se, etsiikö täydellinen kandidaatti töitä samaan aikaan kun hän niitä tarjoaa - halutessaan parasta mitä rahalla saa, hän etsii itse. Omat verkostot otetaan käyttöön: kerrotaan työkavereille, Facebook-ystäville ja LinkedIn-kontakteille rakennusalan rautaisen ammattilaisen tarpeesta. Some-verkostojen hyödyntäminen ei tietenkään onnistu, jos ei ole huomannut niitä kerätä. Silloin otetaan tarkasteluun keskustelut esim. blogeissa, Twitterissä tai LinkedIn:in ryhmissä. Ehkä sieltä nousee esiin kiinnostavia ihmisiä, joita voidaan alkaa houkutella omiin leipiin. Työnhakijoista ei saa kerätä hakukoneilla tietoa päätöksentekoon, mutta jos työpaikka ei ole virallisesti auki, googlaamista on vaikea kieltää.

Ystäväni, mestariverkostoituja, pisti omat verkostonsa laulamaan ja sai viikossa kolme houkuttelevaa tarjousta, joista valitsi sitten yhden. Pääset samaan, kun huolehdit omista verkostoistasi ja kerrot tutuillesi osaamisestasi ja siitä, millaisia paikkoja haet. Täytä siis LinkedIn-profiilisi ja tee työnhaustasi näkyvää (muttei epätoivoista!), jotta sinusta osataan vinkata oikeille ihmisille. Pidä huoli siitä, että hakukone löytää sinusta paitsi hyvää sanottavaa mielellään myös ammattitaitoosi liittyviä asioita, täytä profiilitietosi siis myös Googleen. Verkostojen merkitys rekrytoinnissa ei ole mikään uusi asia, mutta some-verkostot moninkertaistavat mahdollisuudet olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onnea matkaan, olit sitten hakija tai haettava!

Oletko sinä löytänyt harrastuskavereita netistä? (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 1.8.2012

Harrastuskavereita netistä?

Tapaan usein ihmisiä, joita periaatteessa kiinnostaa some-palveluihin tutustuminen, mutta niiden testaamiseen työympäristössä ei ole mahdollisuutta tai halua. Näitä ihmisiä neuvon yleensä kokeilemaan somea harrastuksissa. Harrastuspuolella on usein myös käytössä paremmat työkalut kuin töissä, kotikoneelle saa itse asennella ohjelmia, eikä ole pelkoa liikesalaisuuksien vuotamisesta.

Siinä missä työasioita täytyy aina jossain määrin salailla, niin harrastuskuulumisia sitä vastoin tahdotaan kuuluttaa kaikille kiinnostuneille. Aloittaessani nukkekotiharrastuksen vuonna 2000 olin todellakin outo lintu: kukaan tutuistani ei mineillyt, siksi etsin itselleni seuraa netistä. Löysin keskusteluryhmät ja perustin itsekin sellaisen, aloin jakaa kuvia mineistäni, perustin kotisivut, blogin ja niin edelleen. Pian minulla oli verkostossani ihmisiä, jotka paitsi ymmärsivät intoiluani, antoivat ideoita ja vinkkejä ja tekivät periaatteessa yksinäisestä harrastuksesta sosiaalisen.

Kuusi vuotta sitten sain töissä tehtävän tuoda tuhatpäiselle tuotekehitysporukalle uuden yhteistyöalustan, wikin. Ihmetellessäni mikä se wiki oikein mahtaa olla, päätin kokeilla asiaa myös nukkekotiharrastukseen ja niin syntyi Nukkekotiwiki. Vuosien aikana olemme jakaneet wikissämme paljon nukkekotiaiheista tietoa: luetteloimme kirjoja, kauppoja, museoita, kerromme toisillemme tapahtumista ja näyttelyistä. Parhaillaan etsimme Suomen ihaninta nukkekotiblogia.

Sosiaalista mediaa pidetään usein nuorten juttuna, mutta omasta kokemuksestani se ei ole ikä- vaan halukysymys: tahdotko jakaa omia ajatuksiasi tai seurata muiden keskusteluja.

Some-palvelut tarjoavat verkostoitumisen lisäksi usein myös mahdollisuuden tallentaa harrastuksen merkkipaaluja päiväkirjamaiseen tapaan. Päiväkirjaa voi pitää julkisesti tai vain kaveripiirille blogissa tai Facebookissa, mutta muitakin vaihtoehtoja on. HeiaHeia on keskittynyt liikuntaan, Foursquare-palveluun voi kerätä vaikka ravintola-arvosteluja, nähtävyyksiä tai luontopolkuja, Intoloopissa jaetaan vauvakuulumiset suvulle, Sofanatics tarjoaa seuraa penkkiurheiluun ja GetGlue-palvelussa jaetaan tarroja niille, jotka seuraavat amerikkalaisia sarjoja – näitähän riittää. Kerran törmäsin jopa palveluun, joka keskittyi suoliston tyhjenemiseen (oh shit!). Sosiaalisesta mediasta kaikki löytävät itselleen oman yhteisön, oli sitten kiinnostunut kylpyankoista, kahvakuulista tai virkkauksesta – varo vain, ettet jää aivan koukkuun...

Kun some-palveluita on käyttänyt jo harrastuksessa, kynnys niiden käyttämiseen töissä pienenee.

Pysytään kartalla! (SJL-kolumni)

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina Suur-Jyväskylän lehdessä 13.6.2012

Pysytään kartalla!

Lomamatkat odottavat ja kartanlukijat pääsevät taas tositoimiin. Aikoinaan navigaattori antoi koomisia neuvoja: keskellä moottoritietä piti esimerkiksi ottaa lautta, mutta nykyään kartalta on entistä hankalampi tippua. Sosiaalisten karttojen avulla lomamatkan varrelta voi löytyä myös kohteita, joihin ei itse olisi hoksannut mennä.

Google Latitude laittaa neulan kännykän kartalle kohtaan, jossa ihminen on, ja liikuttaa neulaa ihmisen liikkuessa. Palvelua voi käyttää esimerkiksi silloin, kun haetaan ihmistä isosta yleisötapahtumasta tai kun halutaan seurata askel askeleelta perheen liikkeitä...

Foursquare-palvelussa taas kerrotaan kavereille paitsi oma sijainti myös vinkkejä paikoista ja asioista, joita kavereiden kannattaisi tehdä – tai välttää. Palveluun liittyy monesta somepalvelusta tuttuja pelillisiä elementtejä, joka pistää ihmisen kilpailemaan kaveripiirinsä kanssa: kuka on kantakahvilan kingi (eli pormestari), kuka valloittaa eniten paikkoja tai löytää paikan, jota ei vielä ole kartalla... Eräänalaista löytöretkeilyä siis. Tuttavani teki palvelusta oman sovelluksen näkövammaisille: Blindsquaren avulla sokeakin löytää tapahtumien keskipisteeseen.

Facebookin sijaintipalvelussa voi vaikka ravintolaan mennessään ”kirjautua sisään” ja houkutella siten paikalle ne kaverit, jotka eivät vielä ehtineet päättää, missä illan viettäisi.

Googlen karttaa voi käyttää matkan suunnitteluun kotona, reittien ja kestojen lisäksi se kertoo myös millaisia suosituksia erilaisista paikoista on annettu. Matkalla kartan avulla löytyy esimerkiksi lähin huoltoasema, ruokapaikka tai maitokauppa. Jotkut luottavat Googlen karttaan niin paljon, että ellei siitä löydy jotain paikkaa, sitä ei edes ole olemassa! Neuvonkin siis kauppiaita ja muita yrittäjiä tarkastamaan oman näkyvyytensä eri palveluista.

Lomaa suunnitellessa kiinnostaa ehkä myös se, miltä matkakohteet oikeasti näyttävät. Google on kuvannut lähes kaikki paikat, joihin autolla pääsee, ja minne ei kuvausauto pääse, sinne näkee Google Earth-palvelun satelliitti. Kuvia löytyy myös Flickr-palvelusta, jossa on lähes 200 miljoonaa paikkatiedon sisältävää kuvaa, Keski-Suomestakin yli 50 000.

Tuore jyväskyläläinen Vimention-palvelu yhdistää Googlen karttaan tietoa sosiaalisen median palveluista uudella tavalla: kun palvelussa zoomaa näkymän Jyväskylän keskustaan näkee heti millaisia twiittejä, Facebook-päivityksiä ja Flickr-kuvia vaikka Kompassilla on tehty viime aikoina. Vimention paljastaa myös sen, mikä asia puhuttaa lomakohteessasi tai missä päin maailmaa Angry Birdsit ovat pinnalla.

Some-asiantuntijana olen aika varovainen siinä, mitä tietoa missäkin jaan. Niinpä en usein julkisesti sijaintiani kerro, mutta pienissä piireissä pyydän ja jaan suosituksia erilaisista paikoista.

Blogistanian pakolaiset

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina

 Suur-Jyväskylän lehdessä 18.4.2012

Rakas päiväkirja!

Viime vuosikymmenellä yleistyivät nettipäiväkirjat, blogit. Kaikki blogit tosin eivät ole perinteisiä päiväkirjoja, vaan aiheet vaihtelevat laidasta laitaan: on mielipidekirjoituksia, ruokaohjeita, talonrakennusta ja teknologiauutisia. Eivätkä kaikki blogit ole julkisia: kaveripiirille jaettuun salaiseeen blogiin ujompikin dokumentoi omaa arkeaan.

Bloggaaminen on tavallaan pakoa arjesta, samaan tapaan kuin kuvataiteilija Carl Larssonmaalasi idyllistä perhe-elämäänsä sata vuotta sitten. Todellisuutta pakenevat niin bloggaajat kuin lukijatkin, jotka haluavat elämäntapablogin täydelliseen maailmaan, jonne ei mahdu sotkuinen eteinen tai likainen tukka, ei rahahuolet ja perheriidat. Suomessa bloggaajia on noin 120 000, blogien lukijoita monin verroin enemmän. Nyrkkisäännön mukaan sadasta blogeja lukevasta vain yksi bloggaa itse, kymmenkunta kommentoi muiden blogeja ja loput tyytyvät lukemiseen. Ehkäpä juuri kommenttien puute saa monet hyytymään ensimetreille: bloggaajien muodostama blogosfääri (taiblogistania) on nimittäin täynnä hylättyjä blogeja, joihin on kirjoitettu vain muutamia kertoja.

Kevään aikana Ylen Blogistania-ohjelma marssittaa eteemme 10 bloggaajaa. He ovat kauniita ja rohkeita naisia, jotka kertovat blogeissaan elämäntavastaan sadoille ja tuhansille lukijoilleen. Suosittu blogi ei synny hetkessä, vaan oman tyylin löytymiseen ja lukijakunnan kasvattamiseen voi mennä vuosia. Tähtibloggaajan persoona vetoaa, halutaan seurata ”mitä sille seuraavaksi tapahtuu”.

Elämäntapablogin ylläpitämininen on työlästä. Ensin kuvataan kauniita asetelmia asuista, sisustuksista, ruuasta, käsitöistä jne. Sitten pitää kirjoittaa napakoita tekstejä, muokata kuvia, vastata kommentteihin ja poistaa asiattomia viestejä. Kollegoiden blogeja luetaan, jotta pysytään ajan hermolla. Touhuun saattaa kulua tunteja päivässä.

Osasta bloggaajista on tullut mielipidevaikuttajia, jotka saavat tuotelahjoja ja kutsuja erilaisiin tilaisuuksiin (ja kaupan päälle kasan kadehtijoita). Bloggaajat ovat aitoja ihmisiä, joiden sanaan uskotaan enemmän kuin yritysten markkinointiviesteihin. Niinpä Nokia lähetti joululahja-Lumianlihasrappeumasta kärsivälle Pietarille ja Rovio muisti jättimäisellä äkälintupaketilla amerikkalaista autistipoikaa, mikä sai Bugin äidin bloggaamaan vuolaat kiitoksensa. Osa bloggaajista lähestyy kauppiaita itsekin: anna minulle tuo tuote, niin kirjoitan siitä hyvän arvostelun. Suosittuja bloggaajia värvätään erilaisille sivustoille, mutta elantoa blogista ei Suomessa vielä tahdo saada. Kun blogiin ilmestyy sponsori ja maksetut mainokset, blogin tunnelma voi latistua ja lukijatkin kaikota. Jotkut tuotteistavat bloginsa itse, esimerkiksi kirjaksi.

Tällaista tänään.

Sattumia some-sopassa

Tämä kirjoitus on alunperin julkaistu kolumnina

 Suur-Jyväskylän lehdessä 15.2.2012

Kun puhun sosiaalisesta mediasta eli somesta, en tarkoita niinkään nettipalveluita vaan entistä avoimempaa kulttuuria, jonka uudet helppokäyttöiset työkalut mahdollistivat. Siinä missä ennen tieto oli valtaa, jota ei haluttu jakaa, niin nyt pyritäänkin verkostojen valtiaaksi. Tykkäyksiä, kommentteja ja seuraajia saa mielenkiintoisen sisällön avulla. 

Verkostoitumiskykyä arvostetaan eri työtehtävissä. Nyt työnhakijat tai palkankorotuksen pyytäjät on helppo ryhmitellä vaikka seuraajien, suositusten tai bilekuvien määrän mukaan... On olemassa myös palveluja, jotka mittaavat ihmisten merkittävyyttä mielipidevaikuttajina, sillä somessa lähes jokaiseen ongelmaan ja tarpeeseen on ratkaisu ja kaikki löytävät itselleen samanhenkistä seuraa.

Esimerkiksi ravintolasuosituksia löytää eat.fi-palvelusta, kuntoilukavereita HeiaHeiastajasienitietoaSienikirjasta,joka on eräs Wikipedian sisarprojekti. Blogeista taas löydät vaikka Hellapoliisin ruokaohjeet, MouMoun tyylivinkit ja esittelyt Nörttityttöjenerikoisistaharrastuksista. Hessu kertoo podcast-kahvilassaan teknologiakuulumisia ja Haloefekti twiittaa maailman uutisia. Youtube korvaa ohjekirjat ja televisio-ohjelmat ja Skypen avulla mummot pääsevät lukemaan satuja lapsille. Flickr-kuvapalveluun kokoontuvat sulassa sovussa niin pilvenpiirtäjäfanit,nukkekotiharrastajat kuin kylpyankkakeräilijätkin kokoelmiaan esittelemään, uudessa Pinterest-palvelussa taas vaihdellaan mm. sisustusunelmia ja käsityöohjeita. Facebookissa tiedottavat yhdisten ja yritysten lisäksi myös Jyväskylä ja Laukaa.

Vuodenvaihteessa kerroin perheelleni Facebook-kaveristani, joka oli ollut monta päivää ilman sähköä. Missä hän asuu, minulta kysyttiin. Ei aavistustakaan, jossain Tampereella päin varmaan. Keitä sitten ovat nämä ”kaverit” joista emme juuri mitään tiedä, eihän meillä ennenkään sellaisia ollut? Olipa hyvinkin: me törmäsimme satunnaisesti näihin ihmisiin turuilla ja toreilla, lomakohteissa, sukujuhlissa ja luokkakokouksissa. Jos nyt otamme nämä vanhat naapurit, työ- ja koulukaverit osaksi arkeamme, voimme vaihtaa torikuulumisia entistä useammin. Kun sattuma sitten tuo meidät vaikkapa samaan junaan, voimme hetkessä sopia treffit ravintolavaunuun.

Serendipiteetti, joka on suomennettu hauskasti sattumahdollisuudeksi, onkin sosiaalisen median parasta antia. Löydämme uusia ihmisiä, joita kiinnostavat samat asiat kuin meitäkin tai uusia piirteitä vanhoista tuttavistamme. Jos tartumme näihin mahdollisuuksiin, saamme uusia ystäviä, pomoja, harrastuskavereita, jopa puolisoja ♥! 

Odotatko siis onnenpotkua vai autatko sattumaa olemalla siellä, missä tapahtuu?